Mitä tulee lihansyömiseeni, on kantani lievästi joustanut alkusyksyn julistuksesta. Raskauspahoinvoinnin keskellä saatoin hyvän hetken tullen haukata P:n pitsasta, ihan vain koska eloonjäämisviettini oli kova. Lisäksi arvelin, etten ole tarpeeksi laskelmoima, että jaksaisin kiinnittää raudansaantiini tarpeeksi huomiota kasviksilla, joten P:n viikonlopun pihvihaaveet ovat toteutuneet - hän on päässyt käristämään nautaa pannulle leveä parransänkinen hymy naamallaan. Mutta se kana. Siihen on tarttunut ehdottomuus, johon edes heikoimmat hetkeni eivät ole vaikuttaneet. Mitä pienempi eläin, sitä kamalammin tehotuotettu.
Olette kenties huomanneet, että Atria on aloittanut kampanjan "Nyt tiedät mistä kana tulee." Sunnuntaina levittäessäni Hesarin keittiönpöydälle, en voinut kuin lukea _koko_ etusivun mainoksen aiheesta, nimittäin voiko olla catchimpää ingressiä kuin tämä suora lainaus: Otapa broileripakkaus kaupassa käteesi ja liuta aatoksia alkaa risteillä päässäsi". No niin alkaa! Odotin jo innostuksella, että nytkö tartutaan kanaa perskarvoista tässä asiassa, mutta tiedättekö mitä Atrialaisten aatokset ovat, kun he pohtivat kanaa? No nehän ovat: "Riittääkö pakkauksesta kaikille? Miten broilerista saikaan mureaa? Mitä lisukkeita laittaisi?"
Nämäkö aatokset alkavat risteillä päässämme? NÄMÄKÖ?
Loppumainos kyllä yrittää vastata siihen kysymykseen, mikä oikeasti meitä askarruttaa kaasutetun broilerisuikalelaatikon äärellä. Mistä se kana tulee? Atrian vastaukset ovat kuitenkin kuin lasten värityskirjasta. No sehän tulee Hyvän Mielen Perhetilalta. Nyt joka pakkauksesta löytyy merkintä, mistä perhetilalta kana tulee (tämäkö riittää hyvään mieleen?). Lisäksi mainos on täynnä kaikenlaisia imelyyksiä "Se kuinka hyvältä broileri maistuu, alkaa siitä kuinka hyvä kanan elämä oli". Värityskirjassa kuvaillaan, kuinka hyvä broileri asuu modernissa kanalassa, peuhaa pehkuissa ja syö ja juo niin usein kuin haluaa ja saa tavata kavereitaan. Saisiko tähän värityskirjaan myös valokuvia? Asiantuntijoiden lausuntoja, että näin tehdään. Että asiat ovat muuttuneet tehotuotannossa, eikä pelkästään markkinointi?
Kenties olen kyyninen. En ole nähnyt Atrian perhetiloja. Jospa kanat hymyilevät siellä??
Anyhow. Otin pienen haasteen itselleni tänä vuonna. Otin käsittelyyn luomukanan. Annoin kanalle mahdollisuuden. Mainittakoon heti alkuunsa, että luomukanakaan ei saanut minulta Hyvän Mielen leimaa, mutta pienen kannatukseni sai edes luomukanojen kasvatukseen siirtyminen Suomessa. Joten otin tehtäväkseni tehdä kanasta ruokaa.
Case: Kanaviillokki
No niin. Ostin siis vajaan kilon pakastekanan. Hintaa köntälle tuli kympin, ei paha. Koska olen kiireinen(?), en jaksanut sulatella kanaa. Laitoin sen ohjeiden mukaan saman tien vaan kattilaan keittymään, mikä siis selittää kolmen tunnin valmistusaikaa - kanan keittämiseen meni n., 2½ tuntia. Olin päässyt hieman hysteeriseksi, että sen täytyy varmasti olla kypsää ja kaikki bakteerit kuolleena, varsinkin kun kattilani oli vain 3 litran vetoinen eikä kana mahtunut kokonaan veden peittoon keittymään,vaan jouduin kääntelemään sitä välillä.
Viime syksynä mainostettiin, että vihdoin kaupoista saa suomalaisella luomutilalla tuotettua kanaa -tosin pakasteena ja kokonaisena, mutta jostainhan on lähdettävä. Telkussa puhuttiin, lehdissä kirjoiteltiin, ihmiset kommentoi, että hyvä juttu, mahtavaa. Mutta kuka näistä pakastekanoista tekee ruokaa? Nimimerkillä ostin kanan, tuunasin siitä ruokaa KOLMISEN tuntia. Koin puistatuksia, epäilyksen hetkiä sekä helkkaristi vaivaa yhden viillokin takia. P vitsailikin, että joululahjaksi saamani Jamie Oliverin "30-minute meals" kirjan tyyliin multa vois julkaista "3 tunnin arkiruokaa". Kolmessa tunnissa luulisi saavan aikaan vähän enemmän kuin kanaviillokin.
Keitin liemeen ilmestyi verensekaista sakkaa, sekä liemessä lillui höyhenen jäänteitä. Ei varsinaisesti herahtanut vesi kielen päälle liemeä tai kanaa katsellessa. Päätin tunnin keittämisen jälkeen vaihtaa veden (hyvästi maukas kananrasva). Keittoprosessin jälkeen oli edessä kanan perkkaus. Jotenkin se lihan kaapiminen siivistä ja koivista nivelten rusahdellessa oli ei-niin-herkälle mielelleni aika brutaalia hommaa. Siinä kävi useampikin aatos mielessä (eikä näitä atrialaisten aatoksia).
 |
| Runko jäi |
Kaluamisen jälkeen kanasta jäi, noh, suhteellisen paljon lihaa, vaikka minusta tuntuikin, että nirsoilin hiukan rustoisimpien lihojen kohdalla. Apropå, kun minä kävin koulua, kanaviillokissa totta tosiaan oli erivärisiä kananpaloja; tummempia ja vaaleampia. Onko näin edelleen, vai joko siellä tarjoillaan vaan messeviä vaaleita rintapaloja? En ole enää pitkään aikaan nähnyt missään näitä tummempia jalka- ja siipipaloja kanaruoissa. Joka tapauksessa, lihasaalis oli hyvännäköistä.Kanaviillokin valitsin ruokalajiksi siksi, että a) en jaksanut sulatella kanamöhkälettä 30 minuuttia, jotta olisin voinut grillata sen b) rakastin kanaviillokkia koulussa yli kaiken muun kanaruoan (oliko muita kanaruokia??). Ja arvatkaas mitä. Tästä kanaviillokista tuli juuri niin hyvää kuin muistan kouluajoilta - varsinkin, kun lisäsi mustaherukkahilloa sekaan, niin että kastike ja hillo saivat ruoan näyttämää harmaalta. Charming.
Ohje Pajuniemen sivuilta:
1 keitetty kana, laita riekaleiksi
1 l keitinlientä
1,5 dl luomukermaa
3 rkl luomuvehnäjauhoja (voi mun mielestä laittaa pikkasen enemmän)
2 tl currya
suolaa
valkopippuria
tilkka luomusitruunamehua
Keitä lientä ja kermaa hetki kattilassa. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan vettä ja vispaa vähitellen poreilevaan liemeen. Heitä sekaan kanapalat sekä curryjauhe. Anna hautua 10 minsaa. Mausta lopuksi suolalla, valkopippurilla ja sitruunalla. Tarjoile esim. riisin ja ehdottomasti mustaherukkahillon kanssa.
 |
| Tähän kuvaan hillo ei ehtinyt, kun tämä on eväsrasian sisältö. Hilloa ei tietenkään saanut lämmittää... :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti