Mainitsin jo aikaisemmin, että luin kirjaa Eläinten syömisestä (by Jonathan Safran Foer). Kirjan lukemiseen meni kaksi päivää yli kirjaston salliman ajan; ei siksi ettei minulla olisi ollut aikaa tai mielenkiintoa lukea, vaan kaikki lukema otti aikansa sulatella ja välillä rehellisesti teki mieli vain hypätä pois kirjan aihepiiristä. Viimeiset 50 sivua oli jo aikamoista pakkopullaa. Sama kuin olisin lukenut juuri- ja logaritmifunkitoita sormi merkkijonoa seuraten; siinä missä matikka on mulle vaikeaselkoista, kirja Eläinten syömisestä on henkisesti vaikeaselkoisempaa – keitä ovat nämä sydämettömät ihmiset julmuuden takana? (ja sitten ne fanfaarit, että no markkinatalous, tuo, me, minä, MINÄ!)
Mitäpä tuosta kirjasta kertoa. Päästäisitte minut helpolla (muuta helppoa lukemisessa ei olisikaan), jos vaan lukisitte samaisen kirjan. Voitas yhdessä vaihtaa vain katseita, nyökytellä, puistella päätä, olla sanomatta mitään, mutta tietää että se kaikki liikutti sinuakin. Ja mikä tärkeintä, vaikutti sinuunkin ihan konkretian tasolla.
Lähetään siitä oletuksesta, että kaikki me tiedetään jollain tasolla, mitä tehotuotanto on; paljon elintarvikkeiksi päätyviä eläimiä pienessä tilassa tehokkaimmilla kasvumenetelmillä (rehut, valotasapaino, liikkumattomuus, jalostus). Tuo tieto liikuttaa hyvin vähää osaa porukasta - olenhan itsekin ollut tietoinen tehotuotannosta ja sivuttanut sen harmaimpaan aivomössöön käristellessäni broilerisuikaleita hunajamarinadissa! Ihminen ei halua tietää lisää, koska johan sen pitkäikäinen sanontakin kertoo, tieto lisää tuskaa. Kuka meistä haluaa tuskaa? Ei kukaan. Paitsi että tuotamme (ja nimenomaan tuolla verbillä) tuskaa joka päivä, joka minuutti. Ainoa kysymys on, miksi tuskan tuottaminen eläimelle on ok?
Kirjassa todetaan lyhyesti, että kaikki tehotuotettu liha on rääkättyä lihaa. Itse asiassa luomulihakin on vain vähemmän rääkättyä lihaa. Kunniallisuus on hävinnyt touhusta jo kauan aikaa sitten, eläin syntyy ja kuolee ja elää siinä välissä hädin tuskin eläimenomaista elämäänsä. Siat keinosiemennetään, emakot poikivat liukuhihnalta poikasia raskaus raskauden jälkeen pienessä poikimiskarsinassa, possut vieroitetaan liian varhain, kasvatetaan tehorehulla likaisissa karsinoissa virikkeettä (tai onhan sekin virikettä pureskella vierustoverin saparot ja korvat rikki, pitäähän sitä saada jotain irti siitä lyhyestä elämästä mitä ne ehtii nähdä), sairaat yksiköt sairastakoon ja lopulta teurastetaan liukuhihnalla välillä tainnutuksessa onnistuen välillä ilman… Kaikki tietysti sisätiloissa, eipä nykypäivän jalostettu sika Suomen ilmastossa pärjäisikään- Suomen maatiaissikakanta on annettu kuolla sukupuuttoon. Ihmisellä on valta päättää sian elämästä ja sen elämän ”kohokohdista”. Ihmisellä on valta päättää, että sika on vain välitila ennen makkaraksi ja pekoniksi muuttumista.
En pidä paasauksestani, koska en ole siinä kovin hyvä, joten hyppään suoraan lainaukseen kirjasta, joka kiteyttää meikäläisen ajattelukuviot tällä haavaa melko hyvin. Lainaus on Nicoletten, joka työskentelee amerikkalaisella, valistuneemmalla eläintuotantokoalitiossa Niman Ranchilla: ”… ajattelin ennen, että kasviksia syömällä minun ei tarvitsisi yrittää muuttaa tuotantoeläinten kohtelua. Minusta tuntui siltä, että pidättäytymällä lihansyönnistä tekisin oman osani. Nykyään ajatus on minusta typerä. Lihateollisuus vaikuttaa meistä jokaiseen siinä mielessä, että elämme kaikki yhteiskunnassa, jossa elintarviketuotanto perustuu tehotuotantoon. Kasvissyöjyys ei vapauta minua siitä vastuusta, kuinka omassa maassani kasvatetaan eläimiä. Varsinkaan aikana, jolloin lihaa syödään yhä enemmän sekä kansallisesti että maailmanlaajuisesti.” ”… on tapahduttava jotain muuta, joka vähentää tehotuotannon aiheuttamaa suurta kärsimystä. On luotava vaihtoehtoja ja tuettava niitä.” ”…En näe, että karjatilallisen vastuulla olisi vain kärsimysten tai julmuuksien välttäminen. Uskon, että olemme eläimillemme velkaa parhaan mahdollisen elämän. Koska viemme niiltä hengen saadaksemme syötävää, ne on mielestäni oikeutettuja elämän perusnautintoihin – kuten auringossa makailuun, paritteluun, ja jälkeläisten kasvattamiseen. Uskon, että ne ansaitsevat kokea iloa.”
En tiedä mihin olen vielä kehittymässä, mutta tehotuotetun lihan syönti loppui viimeistään nyt. Luomuliha onkin vaikeampi juttu. Olen sen verran realisti, etten usko maailman ihmisten hylkäävän tehotuotettua lihaa kasviksiin. Jos jotain tapahtuu, se on tapahtuvan babysteps-meiningillä. Luomuliha on askel parempaan. Voi olla, että kannatan näin alkuun luomutuotantoa, kannatuksella tarkoitan kuluttamista (kananmunat, maito, jauheliha…), mutta en tiedä mihin ajatusmaailmani vielä minut vie.
Ainakin voin todeta, että olen kehittynyt. Tieto on mennyt perille. Omatuntoni on suurempi kuin helpon, halvan, maukkaan lihan synti. Ja voin rohkaista teitä kaikkia muita, että meistä kaikista on tähän. Uskon ihmisiin ja kykyyn välittää yli mukavuudenhalun. Ei se puoliskoaan aina ole kaikkein mukavin, mutta en minä ärsytyksen hetkellä sulje sitä tiskikaappiin ja ruoki viljanjyvillä ja töki sähköpiiskalla silmään. Tai kun en jaksa tehdä töitä, en kaappaa heikompia (esim. lapsia) kadulta ja pakota heitä orjatyöhön vain saadakseni itse maata laakereilla sohvalla.
Täten putsaan makuavaruudestani tehotuotetun lihan kokonaan. Ehkä joskus vielä luomulihankin, heti kun se ottaa suuremman tuulen alleen ja tehotuotanto kääntyy laskuun. Tai kun vaan en kestä enää sitäkään. Nyt en kyllä kestä enää tätä tekstiänikään. Onko tämä nyt paasausta, itsetutkiskelua, syyllistämistä vai mitä. En voi kuin sanoa, että jos haluat maailmasta paremman paikan, homma on aloitettava omista toimistasi. Mutta meikäläistäkin autettiin peiliin katsomista tuomalla peili tarpeeksi lähelle itseäni. Tieto ei vain lisää tuskaa, se myös muuttaa käyttäytymistä ja tuottaa vähemmän tuskaa, ehkäpä jopa iloa - vähintäänkin hyvien kasvisruokareseptien löytämisen iloa!
Ja nyt, seuraavaksi tartun johonkin paaaaaljon kevyempään kirjallisuuteen... keittokirjaan?
Ja nyt, seuraavaksi tartun johonkin paaaaaljon kevyempään kirjallisuuteen... keittokirjaan?
