Viikkokatsaus 4

Koska olen vähän laiskahko päivittelemään tätä blogiani, meinaan nyt pläjäyttää ruoka-(ja ei-niin-ruoalliset)ajatukset kertapläjäyksenä tänne viime viikolta. Reseptit laitan omille blogauksille, ettei mee aivan hulluuksiin.

Yritin aloittaa viikon uudella tsemillä ja uskomuksella, että flunssaviikko on selätetty. No eipä ollut. Fiilis pysyi tukkoisena ja kävinkin työterveydessä kuulemassa arvioin, että uskallanko jatkaa omalääkityksellä vai miltä tilani näyttää. Lekuri valoi uskoa, että saattanen selvitä flunssasta ilman droppeja, ts. poskiontelotulehdusta ei vielä ollut havaittavissa. Huojentuneena palasin kotiin juomaan lämmintä hunajavettä (hunajalla hyviä vaikutuksia ja olin jo kyllästynyt teen makuun), höyryhengitteleen ja mikä parasta, nenäkannun käyttöön. Lisäksi sain neuvolata sokerirasitustestintulokset, joista heräsikin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ilmeisesti en olekaan aivan niin superihminen kuin luulin, sillä kehoni on kehdannut alkaa glukoosinsietokykynsä puolesta heikommaksi. Ihan ei raskausdiabetesta kuitenkaan, mutta niin vaan alkoivat varoittelemaan sokerista. No, näinköhän siltikään luovun leipomisesta, kyllä naiselle jokin henkireikä on jätettävä! I have no sushi, don't take my sweets as well!


Hei illalla teimme jälleen mangorahkaa. Hei, se puolikas mangosose oli menossa vanhaksi jääkaapissa...!


ti 24.1.
Heti lääkärillä käynnin jälkeen alkoi tuntua paremmalta - lieneekö varmuus siitä, ettei ole pahempaa tulehdusta leviämässä otsaonteloihin sai myös henkisen minäni voimaan paremmin ja toipuminen alkoi todenteolla, wuhuu.

Näytän pyllyä tälle väikkärille, vielä kun uskallan.

Sittenpä pistettiin duunipaikalla paha; Tampereen yliopistolla oli tulossa väikkäritilaisuus aiheesta "Varhaisen ravitsemuksen merkitys lapsuusiän allergioiden ja astman synnyssä". Arvanetteko mitä siinä väitettiin? Että äidin hedelmien syönti raskausaikana on yhteydessä lapsen hengitystieallergeeneille herkistymisen kasvaneeseen riskiin viiden vuoden iässä. Whaat! Sen sijaan D-vitamiini ja magnesiumin saanti oli käänteisessä yhteydessä lapsen ruoka-aineallergiohin ja ihottumaan. Mä olen siis kävelevä ihmiskoe hedelmien suhteen. Ipana saa syyttää mutsinsa appelsiinien ahmimista puhistessaan astmassa. Mutta sitten mä sanon, että se oli joko pullat, omput tai appelsiinit (ja lieneekö valitsen vielä toistaiseksi molemmat...)


ke 25.1.
Aamulla taas väsytti. Lieneekö nyt sitten vielä sokeriaineenvaihdunnan heikentymisen ja äiti-hankkii-mulle-astman -hedelmäkimaran lisäksi veren rauta-arvotkin alkavat heittää häränpyllyä. Harkitsin jälleen rautalisien hankintaa. Se vaan vaatisi apteekissa käyntiä. Sen sijaan, vietin illan hernerokan merkeissä.


to 26.1.
Hernerokkapäivä tämäkin (nyt kun sitä oli kattilakaupalla tarjolla). Keittopäivän kunniaksi vedin kevään ekan laskiaispullan Fazerin kahvilassa Stadissa. Synnillisen hyvää, huutaisivat neuvolasta.


pe 27.1.
Sellainen ruokapäivä, jota ei kehtaa tunnustaa - ruokailut oli irrallisia naposteluja. Mutta joskus on töistä mentävä suoraan työkavereiden kanssa kaljalle (kaljaa se alkoholitonkin on) ja istuttava iltaa. Tuli siinä välissä vedettyä Bruuverin lankkuperunat majoneesilla (suolaiset, mutta mätsää kaljan kanssa, suosittelen) ja illalla kotona leipää. 


la 28.1.
Lauantain aloitin sitten superterveellisesti ottaen takaisin edellispäivän törttöilyt. Aamupalat on niin mun suosikkeja. Varsinkin, kun kiireettömänä lauantaina voi vetää kahdet aamupalat! Aivan aamusta mennään pelkällä puurolla ja marjoilla. Siihen väliin sanomalehti ja/tai torkut. Sitten uusi aamupala täyteläisillä ruisvoileivillä, tuoremehulla ja myslillä. Lounaaksi tuli vedettyä pakkasesta viimeiset kanaviillokit, sillä talon herrasmies ei ollut ruokintalistalla. Kaikesta purnauksesta huolimatta, harkitsin, että voisin tehdä viillokkia lisää pakkaseen. Harkitseminen jatkuu. Säästin herkuttelut iltaan, jolloin luvassa oli ystävien tuparit. Ähky taattu. Who can blame me, esillä oli suklaalähde, jonne sai dipata hedelmäpaloja. NIIN HYVÄÄ!


su 29.1.
Sunnuntaina aattelin pitää uunipäivän. Hommaa riitti, mutta kun kaikki tuntui menevän möhlään! Mutta little did I know, möhlän määritelmään kuuluukin yllätysmakuja. Nimittäin aluksi tein lantturieskoja. Heti uunista ulos tultuaan, voitelin lämpimäiseksi yhden ja lätkäsin päälle emmentalia ja kurkkua. Rieska mössääntyi suuhun ja suupielet kaartuivat alaspäin. Mitäs nämä nyt ovat. Mutta joskus kannattaa nuolaista vasta kun tippa on suupieleen hyytynyt. Rieskat olivatkin parempia vasta jäähdyttyään. Laitan reseptiä erikseen. 


Seuraavana uunista ulos tuli työkaverilta saadun reseptin mukaan kasviscurrya. Se näytti aivan kuivahtaneelta, ja taas suupielet vääntyivät lattiaa nuolemaan. Mutta sekin oli vain harhaa, sillä curryn oheen tehty yogurttiraita pelasti kaiken. 


Kolmanneksi ja viimeiseksi uunista tuli ulos taatelikakku (koska on joulu). Taatelikakun piti olla  sitä maailman parasta äitin reseptillä loihdittua kakkua, paitsi että en seurannut ohjetta. Kuinka tyhmä pitää olla, ettei usko, että siitä ei sitten tullut sitä samaa kuin äitillä. Ensi kerralla, lupaan, olla olematta tyhmä. Jotkut asiat vaan ei parane soveltamalla. Ensi jouluna teen sen prikulleen niin kuin ohjeistetaan. Palataan siihen siis lähempänä joulua...


Mutta sunnuntai ei mennyt kuin Strömsössä. Ei tullut iloista leipuria, ei pullantuoksuista iltapäivää. Tuli pullaa pakkaseen todella pahan päivän varalle. Pulla ei koskaan päädy roskiin. Sen kohtalo on toisaalla....

Se aika vuodesta kun herneet rokkaa

Mulla on joitain reseptejä, joita teen syklissä vuodenaikaan nähden. Hernekeitto on yksi niistä; herneet lähtee porisemaan joka tammikuu. Syitä on oikestaan kahdesta kolmeen: pakastimeen on heitetty joulusta ylijäämäkinkkua kuutioituna, keitot maistuu talvipakkasille ja herneet nyt vaan on kivoja kavereita! 

Homma menee meidän taloudessa niin, että keitän 3 litran keiton, josta puolet valmistuu lihallisena ja puolet lihattomana. Saas nähä saanko tänä vuonna aikaiseksi merkittyä pakasterasioihin, mitä lajia sisältö edustaa... 

Tässä vielä yksinkertaisen hernekeiton ohje, joka tällä kertaa meinas palaa pohjaan, kun kokki surffasi netissä intensiivisesti... ups.

Hernerokka

500 g kuivattuja herneitä (my favorite, Papuska luomuherne)

3 litraa vettä

1 sipuli

2-3 porkkanaa tai maun mukaan

suolaa

meiramia

(joulukinkunjämiä)

Huuhtele herneet ja laita likomaan runsaaseen veteen yön yli. Mittaa kylmä vesi kattilaan ja lisää likoneet herneet. Anna porista vajaa tunti, heitä pilkotut porkkanat ja silpotut sipulit sekaan. Muista kauhoa välillä ettei pala pala pohjaan! Keitä kunnes näyttää hyvältä ja mausta suolalla ja meiramilla.

Kaverit ennen porinahetkeä

Voihan räkä ja tyhjyyttä kumpuama mieli.

Otsikko ei liene kaikkein houkuttelevin, kun yleisesti kirjoittelen ruokareseptejä tänne, mutta menköön - just siltä tuntuu! Koko viikko on mennyt taistellessa jotain mikroskooppisen pieniä sotilaita vastaan, ja taistelu on huipentunut maksimaalisella määrällä sotilaita pitkin naamani onteloja. Pari päivää töistä pois ja kotisohvalla poteminen osoitti myös, että pakastimeni kätköistä löytyy yllättävän paljon valmista ruokaa, enkä ole juuri uhrannut ajatuksia ruoanlaitolle. Mutta sitten tuli tämä päivä, kun tiesin, ettei jääkaapissa ole _mitään_, ja pakastimessakin on vain jo kertalleen läpikäytyjen makujen toisintoja. Harhailin harhapäisenä paikkaan nimeltä Kauppa, jossa koin tyhjän ostoskorin problematiikan. Mitä sinne voisi lapata? Sotilaatkin lakkasi marssimasta, niin hiljaista oli korvieni välissä. Tuskissani laahustin ruokahyllyjen väliä ja etsin inspiraatiota. Mikä ensinnäkään maistuisi miltään tässä lenssussa....

Ja kas kas, aina voi turvautua suojelusenkeliini - lasagneen. Sain juuri ja juuri kaavittua aineksia, mitä kasvislasagneen voisi kipata ja häivyin vähin äänin Kaupasta. Lasangella saan taas itseni kuosiin.

Lasagne with a Mexican twist

Tomaattikastike

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä (pienehköjä)

1 porkkana

½ suippopaprika

1 prk (500g) tomaattimurskaa

1 prk Chili sin carne -valmis... salsaa? siis Go Green -purkki

joitain kirsikkatomaatteja

mustapippuria

suolaa

paprikajauhetta

chilijauhetta

Valkokastike

~ 50g voita

~ 3 rkl vehnäjauhoja

~ reilu ½ litraa maitoa

~ vajaa kourallinen juustoraastetta

~ vajaa desi parmesania raastettuna

lasagnelevyjä

juustoraastetta

tomaattia

Tomaattikastike perinteiseen tapaan eli sipalit pehmenemään eka pannuun, heti perään ohueksi viipaloitu porkkana, hetken päästä paprika ja kirsikkatomaatit ja lopulta tomaattimurska ja chili sin carne-seos. Mausteet messiin. Anna hautua.

Valkokastike perinteiseen tapaan (eli mulla aina liian nopeasti tehty, sais suurustua paremmin) eli voi pannuun, jauhot perään ja maitoa vähitellen sekaan sekoittaen. Lopuksi juustoraasteet messiin.

Ja sitten se tomaattikastike-valkokastike-lasagnelevy -latominen kerroksittain niin että päällimmäiseksi tulee enää lasagnelevy, vähän valkokastiketta, tomaattisliceja ja juustoraaste. Paistos ~225 asteessa jota kuinkin oman uunin ja vuoan mukaan 45 minuuttia. 

Oli muuten virkistävä kasvislasagne, talon miespuolinen pyysi tätä pian uudestaan <3 (ja voi, talon miespuolinen jaksoi tehdä meille jälkkärin, mangorahkaa. Jälkkäri - mikä arjen ihanuus)

Ja sitten kanasta ilman sulkeisia, case: kanaviillokki

Mitä tulee lihansyömiseeni, on kantani lievästi joustanut alkusyksyn julistuksesta. Raskauspahoinvoinnin keskellä saatoin hyvän hetken tullen haukata P:n pitsasta, ihan vain koska eloonjäämisviettini oli kova. Lisäksi arvelin, etten ole tarpeeksi laskelmoima, että jaksaisin kiinnittää raudansaantiini tarpeeksi huomiota kasviksilla, joten P:n viikonlopun pihvihaaveet ovat toteutuneet - hän on päässyt käristämään nautaa pannulle leveä parransänkinen hymy naamallaan.  Mutta se kana. Siihen on tarttunut ehdottomuus, johon edes heikoimmat hetkeni eivät ole vaikuttaneet. Mitä pienempi eläin, sitä kamalammin tehotuotettu. 

Olette kenties huomanneet, että Atria on aloittanut kampanjan "Nyt tiedät mistä kana tulee." Sunnuntaina levittäessäni Hesarin keittiönpöydälle, en voinut kuin lukea _koko_ etusivun mainoksen aiheesta, nimittäin voiko olla catchimpää ingressiä kuin tämä suora lainaus: Otapa broileripakkaus kaupassa käteesi ja liuta aatoksia alkaa risteillä päässäsi". No niin alkaa! Odotin jo innostuksella, että nytkö tartutaan kanaa perskarvoista tässä asiassa, mutta tiedättekö mitä Atrialaisten aatokset ovat, kun he pohtivat kanaa? No nehän ovat: "Riittääkö pakkauksesta kaikille? Miten broilerista saikaan mureaa? Mitä lisukkeita laittaisi?"

Nämäkö aatokset alkavat risteillä päässämme? NÄMÄKÖ?

Loppumainos kyllä yrittää vastata siihen kysymykseen, mikä oikeasti meitä askarruttaa kaasutetun broilerisuikalelaatikon äärellä. Mistä se kana tulee? Atrian vastaukset ovat kuitenkin kuin lasten värityskirjasta. No sehän tulee Hyvän Mielen Perhetilalta. Nyt joka pakkauksesta löytyy merkintä, mistä perhetilalta kana tulee (tämäkö riittää hyvään mieleen?). Lisäksi mainos on täynnä kaikenlaisia imelyyksiä "Se kuinka hyvältä broileri maistuu, alkaa siitä kuinka hyvä kanan elämä oli". Värityskirjassa kuvaillaan, kuinka hyvä broileri asuu modernissa kanalassa, peuhaa pehkuissa ja syö ja juo niin usein kuin haluaa ja saa tavata kavereitaan. Saisiko tähän värityskirjaan myös valokuvia? Asiantuntijoiden lausuntoja, että näin tehdään. Että asiat ovat muuttuneet tehotuotannossa, eikä pelkästään markkinointi?

Kenties olen kyyninen. En ole nähnyt Atrian perhetiloja. Jospa kanat hymyilevät siellä??

Anyhow. Otin pienen haasteen itselleni tänä vuonna. Otin käsittelyyn luomukanan. Annoin kanalle mahdollisuuden. Mainittakoon heti alkuunsa, että luomukanakaan ei saanut minulta Hyvän Mielen leimaa, mutta pienen kannatukseni sai edes luomukanojen kasvatukseen siirtyminen Suomessa. Joten otin tehtäväkseni tehdä kanasta ruokaa.

Case: Kanaviillokki

Viime syksynä mainostettiin, että vihdoin kaupoista saa suomalaisella luomutilalla tuotettua kanaa -tosin pakasteena ja kokonaisena, mutta jostainhan on lähdettävä. Telkussa puhuttiin, lehdissä kirjoiteltiin, ihmiset kommentoi, että hyvä juttu, mahtavaa. Mutta kuka näistä pakastekanoista tekee ruokaa? Nimimerkillä ostin kanan, tuunasin siitä ruokaa KOLMISEN tuntia. Koin puistatuksia, epäilyksen hetkiä sekä helkkaristi vaivaa yhden viillokin takia. P vitsailikin, että joululahjaksi saamani Jamie Oliverin "30-minute meals" kirjan tyyliin multa vois julkaista "3 tunnin arkiruokaa". Kolmessa tunnissa luulisi saavan aikaan vähän enemmän kuin kanaviillokin.

No niin. Ostin siis vajaan kilon pakastekanan. Hintaa köntälle tuli kympin, ei paha. Koska olen kiireinen(?), en jaksanut sulatella kanaa. Laitoin sen ohjeiden mukaan saman tien vaan kattilaan keittymään, mikä siis selittää kolmen tunnin valmistusaikaa - kanan keittämiseen meni n., 2½ tuntia. Olin päässyt hieman hysteeriseksi, että sen täytyy varmasti olla kypsää ja kaikki bakteerit kuolleena, varsinkin kun kattilani oli vain 3 litran vetoinen eikä kana mahtunut kokonaan veden peittoon keittymään,vaan jouduin kääntelemään sitä välillä.

Keitin liemeen ilmestyi verensekaista sakkaa, sekä liemessä lillui höyhenen jäänteitä. Ei varsinaisesti herahtanut vesi kielen päälle liemeä tai kanaa katsellessa. Päätin tunnin keittämisen jälkeen vaihtaa veden (hyvästi maukas kananrasva). Keittoprosessin jälkeen oli edessä kanan perkkaus. Jotenkin se lihan kaapiminen siivistä ja koivista nivelten rusahdellessa oli ei-niin-herkälle mielelleni aika brutaalia hommaa. Siinä kävi useampikin aatos mielessä (eikä näitä atrialaisten aatoksia).



Runko jäi

Kaluamisen jälkeen kanasta jäi, noh, suhteellisen paljon lihaa, vaikka minusta tuntuikin, että nirsoilin hiukan rustoisimpien lihojen kohdalla. Apropå, kun minä kävin koulua, kanaviillokissa totta tosiaan oli erivärisiä kananpaloja; tummempia ja vaaleampia. Onko näin edelleen, vai joko siellä tarjoillaan vaan messeviä vaaleita rintapaloja? En ole enää pitkään aikaan nähnyt missään näitä tummempia jalka- ja siipipaloja kanaruoissa. Joka tapauksessa, lihasaalis oli hyvännäköistä.

 

Kanaviillokin valitsin ruokalajiksi siksi, että a) en jaksanut sulatella kanamöhkälettä 30 minuuttia, jotta olisin voinut grillata sen b) rakastin kanaviillokkia koulussa yli kaiken muun kanaruoan (oliko muita kanaruokia??). Ja arvatkaas mitä. Tästä kanaviillokista tuli juuri niin hyvää kuin muistan kouluajoilta - varsinkin, kun lisäsi mustaherukkahilloa sekaan, niin että kastike ja hillo saivat ruoan näyttämää harmaalta. Charming.

 

Ohje Pajuniemen sivuilta:

 

1 keitetty kana, laita riekaleiksi

1 l keitinlientä

1,5 dl luomukermaa

3 rkl luomuvehnäjauhoja (voi mun mielestä laittaa pikkasen enemmän)

2 tl currya

suolaa

valkopippuria

tilkka luomusitruunamehua

 

Keitä lientä ja kermaa hetki kattilassa. Sekoita vehnäjauhot tilkkaan vettä ja vispaa vähitellen poreilevaan liemeen. Heitä sekaan kanapalat sekä curryjauhe.  Anna hautua 10 minsaa. Mausta lopuksi suolalla, valkopippurilla ja sitruunalla. Tarjoile esim. riisin ja ehdottomasti mustaherukkahillon kanssa.

 

Tähän kuvaan hillo ei ehtinyt, kun tämä on eväsrasian sisältö. Hilloa ei tietenkään saanut lämmittää... :)

 

 

 

 

 



Pottui ja "kanaa" arkeen

 Voisi kuvitella, että uusivuosi alkaa ihanan freeseillä, tuoreilla kasviksilla ja vihersävyisillä lehtisillä, mutta näköjään ei. Ohukaisten jälkeen siirryttään toiseen hiilihydraattilajiin, nimittäin pottuihin. Joulupäivänä tein perinteisten jouluruokien oheen lisäkeperunoiksi jo tovi sitten tulleesta Top Chef 1.kauden jaksosta napatulta ohjeella tulisen puoleisia korianteripottuja. Sarjan jaksossa perunat esiteltiin osana sapaksia (suomalaismakuisia tapaksia), ja hyvin nämä toimisivatkin illanistujaisissakin tuoreeltaan uunista. Varsinkin, jos malttaa antaa pinnan kuivahtaa enemmänkin.
Tuliset (tapas)potut

• 1 kg perunoita (yleis)
• 1 rkl + 2 rkl (oliivi)öljyä
• 1 tl suolaa
• 3 valkosipulinkynttä
• 1/2–1 tl cayennepippuria
• 1/4 tl mustapippuria
• 1 ruukku korianteria silputtuna
• (suolaa)

 

- Kuori perunat tai pese ne harjalla. Leikkaa ne sentin paksuisiksi viipaleiksi.
- Kääntele perunoiden joukkoon 1 rkl öljyä ja suola. Kumoa perunat pellille leivinpaperin päälle.

- Kypsennä perunoita 250-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, eli kunnes perunat ovat saaneet väriä.

- Sekoita kupissa loput öljystä, puristetut valkosipulinkynnet, cayennepippuri ja mustapippuri.

- Pirskota valkosipuliseos perunoiden joukkoon ja lisää silputtu korianteri. Kääntele.

- Kypsennä perunoita uunissa vielä muutama minuutti, eli kunnes tunnet valkosipulin tuoksuvan.

- Tarkista maku ja lisää halutessasi ripaus suolaa.

- Nauti perunat lämpiminä. 

Pottujen kaverina tarjosin soijanuggetteja mango-currymajoneesilla

Soijanuggetteja olen tehnytkin jo aikaisemmin. Täältä postaus aiheesta.

Oisko jo aika...

... palata. Uusi vuosi, vanhat puheet. Mulla on ollut ikävä blogiani, mutta syksy meni sellaisessa härdellissä, että jostain oli karsittava. Varsinkin kun en ole edelleenkään saanut hankittua omaa läppäriä, vaan pujahtelen kotona nettiin puolisoni koneelta, joka ei aina ole käytettävissäni, omituista. Lisäksi syksy 2011 ei todellakaan ollut ruoan syksy, sillä mahassa muhinut ripuli... anteeksi, siis _vauva_ sai ruokavaliot päälaelleen ja pään pönttöön. Motivaatio käyttää aikaa & rahaa ruoanlaittoon oli aikalailla lattiakaivon tasolla, puhumattakaan fiiliksestä tehdä muuta kuin maata sohvalla illat pitkät. No onni onnettomuudessa, tätä autuutta kesti vain jokunen kuukausi, joten nyt ruoka on taas arvossaan. Ja ehkä vähän syynäyksenkin alla (milloin ei olisi?).

Ottamatta suurempaa ressiä mitä tänne tulen kirjoittamaan, niin näin aluksi voin todeta, että hienot gourmet-aloitukset uudenvuodenpäivälle jäi ajatuksen tasolle. Meillä tarjottiin täytettyjä ohukaisia ja lättyjä. Tietyllä tavalla, ne oli sitä parasta gourmeta just sille päivälle...


Ainoa safka, joka muuten maistui pahoinvointiperiodinakin hyvältä.

 Ruokaisat letut teinkin jo aikaisemmin mainostamallani lettutaikinajauhoseoksella, jolla väännän myös pinaattiletut. Jälkkärilettuihin tietysti sokeria, meidän huushollissa sitä pitää laittaa melkein puoli desiä, että on "oikeanmakuisia". Ihan kuin hillossa ei olisi sokeria tarpeeksi...






Näihin täytettyihin ohukaisiin tuli sisälle
- 1 dl täysjyväriisiä (keittämättön mitta)
- purkki sweet chili-soosissa olevaa tonnikalaa
- kourallinen hemapaa (herne-maissi-paprika -sekoitusta)
- juustoraastetta sekä sisuksiin että päälle

- mausteita: soijakastiketta, paprikajauhetta, mustapippuria, pikkasen suolaa

Tein litran lättytaikinasta 6 suolaista täytelettua ja 6-7 tavallista jälkkärilettua. Yllä mainittua täytettä siis riittää noin kuuteen ohukaiseen.

Ai vitsi, just nyt oon niin intoa täynnä taas kokkailla. Taidan tänään järjestää uudessa kodissamme keittokirjat arvoiselleen paikalle. Siitä se lähtee, tuutteko messiin ?-)