Viime viikon ruoka-ajatukset voi kiteyttää siihen, että kohtuullisuus on helkkarin hankala käsite. Sen määrittelyhän on mahdotonta yleisesti, mutta mitä se edes on itsellensä? Mikä on minun kohtuullinen sokerin, lihan, hiilihydraattien, kofeiinin käyttö? Riittääkö mutu tietääkseen, että nyt on kohtuullisuuden rajat ylitetty? Liikaa kysymysmerkkejä.
Raskauden edetessä, aineenvaihduntakin on muuttunut. Alkuraskauden aikana tuntui, että (poislukien ~4 viikon pahoinvointijakson) mitä vain söi ja millä ruokahalulla tahansa, mikään ei tarrautunut kehoon tai tuntunut pahalta. Syöty energia kului suurempien tarkoitusten alla kuin pieru Siperiaan (välillä aika kirjaimellisestikin, hmpf.). Tietysti elämä oli suhteellisen hektistäkin, ja tuli liikuttua paljon. Keskiraskaus lienee suht' samanlaista, mutta nyt on tullut todella kehon realiteetit vastaan. Se, mitä syö, milloin syö ja kuinka paljon syö vaikuttaa olotilaan noin heti. Puhumattakaan muista aktiviteeteistä ja niiden puutteista - löhöily sohvalla vartin ajan vs. löhöily sohvalla yli tunnin ajan tuntuu kehossa ties millaisina puutumina tai kolotuksina. Eteen on tullut kohtuullisuuden ja kultaisen keskitien etsiminen. (Se ilkeämpi minä nauraa; siitä saat, joudut nostamaan kissan pöydälle ja miettimään, miten se toimii). Enää ei voi tuudittautua, että sitten keski-ikäisenä joutuu miettimään kohtuullisuuden rajoja, jos haluaa pitää hyvän meiningin aineenvaihdunnan muuttuessa. Se pitää miettiä jo nyt. Keho muuttui.
Sokeri ja vehnä ja pahat rasvat (lue= herkut, lohdut, seurustelunapostelut, kaikki kiva). Niitä ei vaan voi vetää monta kertaa päivässä. Välillä se yksikin pulla on hetken nautiskelun jälkeen epämukava möhkö mahassa ja väsähtänyt mieliala. Kahvi pistää suolet makkaralle ja lauleskelemaan lorinoita. Iso kuppi teetä painautuu välittömästi rakon pohjalle. Iso kasa hiilihydraatteja (pastaa, riisiä) saa unen silmään ja raajat veteläksi. Minkä tahansa ruoka-ajan skippaaminen aiheuttaa välittömästi loppupäivän sekoamisen. Viiden tunnin junamatka Pohjanmaalle vanhalla eväsmallilla eli Picnicin juustopatonki, pulla, vesipullo, iso tee ja suklaapatukka ei toiminut yhtään. Sen sijaan paluumatkalle otetut salaatti-kurkku-ruisleivät, vesipullo, viinirypäleet, appelsiini, banaani, tee ja Twix-patukka toimi paremmin. Paitsi että se tee ja Twix-patukka antoivat takapakkia. Järkevintä olisi ollut käydä syömässä yhdessä Suomen kalleimmassa ravintolassa suhteessa laatuun oikea lounas/päivällinen.
Niin paljon kun olenkin pitänyt terveellisistä ruokahommeleista viime vuosina, ei huonommatkaan valinnat ole vaikuttaneet kovin epäsopivasti elämänmenoon. Nyt asia on vain toisin. Nyt oikeasti tunnen eron joka kerta. Ähky ei ole ähky, se on lamaantuminen.
Nyt ei tosissaan auta muu kuin tehdä niin kuin tietää, että kannattaisi tehdä. Kohtuullistaa kaikkea, vaikka vain mutun varassa, kyllä järkevä ihminen tietää milloin ylitetään herkuttelun raja (uskon, toivon, luulen?). Järkevä ihminen tietää, että millainen puuhastelu ja liikkuminen tuo mukanaan paremman olotilan (sohvalle nastoja). Pahin este tiellä kohtuullisuuteen on minä itse ja minun totutut tapani. Sanotaan, että valinnan voi tehdä sydämellä tai järjellä. Kyllä se on ollut makuaisti ja kuola, joka minun valintani on tehnyt viime viikkoina. Aika vaihtaa valinnantekijää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti