Rakkaudesta lasagneen

Pitkäikäisin lempiruokani (nämähän vaihtelee) on ehdottomasti lasagne. Äitini teki usein lasagnea ja muuttaessani pois kotoa, oli tulinen tonnikalalasagne ainoa reseptiperintö minkä otin mukaan opiskelijaelämääni. Tätä nykyä lasagnea on katettu pöytään jos jonkimoisella täytteellä ja makumaailmalla. Tässä yksi onnistunut versio, jonka kaappasin työkaveriltani hyvästä syystä; tähän kasvislasagneen on saatu hyvin tasapainoinen, mutta runsas maku. Juurekset ei rasita kukkaroa ja lasagne on riittoisaa kamaa. Pieni varovaisuuden sana kanssatovereille, jotka eivät omista muuta kuin vanhan ajan raastimen: varo rystysiä, sormenpäitä ja kynsiä tai tämä ei enää ole kasvislasagne.

Kasvislasagne juureksista ja raejuustosta

2 sipulia

5-6 porkkanaa

200g juuriselleriä

1 prk (400g) tomaattimurskaa

2 rkl tomaattipyrettä / ketsuppia

kasvisliemikuutio

3 valkosipulinkynttä

öljyä

mustapippuria

suolaa

paprikajauhetta

basilikaa

lasagnelevyjä

tomaattia

juustoraastetta

2 rkl öljyä

3 rkl vehnäjauhoja

5 dl maitoa

suolaa

mustapippuria

1 prk (200g) raejuustoa

Kuori sipulit, porkkanat ja juuriselleri. Hienonna sipulit, raasta porkkanat ja juuriselleri. Kuumenna öljy kattilassa, lisää kasvikset ja anna pehmetä hetki. Lisää tomaattimurska, tomaattisose, liemikuutio puserretut valkosipulit ja mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes juurekset ovat melkein kypsiä. Lisää basilikasilppu.

Valmista raejuustokastike. Kiehauta vehnäjauhot öljyssä, lisää maitoa ja vispaa tasaiseksi. Anna kiehua muutama minuutti samalla sekoittaen, kunnes seos sakenee. Mausta ja lisää raejuusto.

Voitele lasagnevuoka, levitä kasviskastiketta pohjalle. Lado yksi kerros lasagnelevyjä, päälle molempia kastikkeita jne. Päällimmäiseen kerrokseen tulee raejuustokastiketta, tomaattisiivuja ja juustoraaste. Kypsennä 200 asteessa 45-60 min.

Viikko 8: Kasviscurrya ja minttusoosia maailmantuskaan.

Aijai missä pulassa olenkaan ollut blogini kanssa. Laittamatta ajateltuun järjestykseen, kärsin ajan, rahan ja vision puutteesta.  Ja jos oikein lähdetään syvältä tonkimaan, koko suhteeni ruokaan on kriisissä. Koko kriiseily lähti reilu vuosi sitten konkertisoitumaan ja tässä edetään –unohda järjestelmällinen eteneminen! – kohti pistettä X, jossa einekset, liha (muu kuin luomu tai sertifioitu kala), roskaruokailu, e-koodit ja jopa kaukomailta rahdatut hedelmät ovat vaarassa joutua mustanpuhuvalle listalle.  No biggies, valinnat ovat omiani ja tekevät mulle hyvän mielen, mutta auta armias jos joudun aloittamaan ystävilleni selittelyt, että ”kiitti illalliskutsusta, mutta en sitten syö tätä enkä tätä enkä tätä…”, josta seuraa ”ai miksi?” johon vastaan ”koska tämä ja tämä asia luo minulle syömisentuskaa” josta seuraa reaktio, minkä kuvittelen olevan lähes aina epämiellyttävä joko minulle tai vastapuolelle.  Voiko tästä asiasta puhua, ettei toiselta mene fiilikset toisen vastauksesta?

No se kriisistä. Se velloo. Ajan ja rahan puute ovat asia erikseen, ne ovat korjattavissa (vähemmän menoja ja vähemmän menoja).  Blogillakin oli visio vuodenvaihteessa, mutta se tuntuu tällä hetkellä tyhmältä. Ehkä jatkojalostan koko hommaa vielä. Jahka ehdin. Kriiseilyltäni.

Sillä aikaa jätän teidät viikon reseptikokeilun pariin, jolla yritin löytää jotain uutta nopeaa kasvisarkiruokaa kehiin. Tästä ei tule paha mieli; lähes kaikki ainekset löytää lähikaupsta ja ainekset on mahdollista ostaa lähiruokanakin. Resepti on poimittu Hesarin välissä ilmestyneestä Valion ruokalehdestä. Tässä reseptissä maistuu sitten fenkoli a.k.a lakritsin ja kuminan välinen välitila, mutta älä anna sen säikäyttää sinua. Se on sitä vaihtelua notta.

Kasviscurry ja minttusoosi

1 rkl fenkolinsiemieniä
~2 rkl gheetä (kirkastettua voita, mutta mä käytin voita sellaisenaan, sama se mulle)
3 porkkanaa
4 perunaa
2 sipulia
1 pienehkö kukkakaali
½ purjo
200g pakasteherneitä
3 dl kasvislientä
1 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
chiliä maun mukaan
suolaa maun mukaan

Pilko vihannekset melko pieniksi kuutioiksi/viipaleiksi valmiiksi. Aloita paistamalla fenkolinsiemeniä kuivalla wokkipannulla hetki, sitten lisää voi ja pilkotut vihannekset. Anna puhista kannen alla kunnes vihannekset on pikkasen pehmenneet. Lisää mausteet ja kasvisliemi. Lisää herneet vasta lopuksi (minuutti pari).

Minttujogurttikastike
3dl turkkilaista jogurttia
½ desia tuoretta minttua / reilu rkl kuivattua minttua
1 vihreä chili pilkottuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 tl hunajaa
suolaa maun mukaan

Kaikki sekaisin ja jääkaappiin maustumaan ennen curryn valmistusta. Naatiskele (:

Viikko 7: Kala. Ja sen ohittanut iltapalasmoothie.

Tässä möllötän, enkä muuta voi.

No nyt nostettiin kala pöydälle. Kauppalapussa luki ahvenfileitä ja pistaaseja, kaupasta tuli kokonainen kultaotsa-ahven ja kasvishärpäkkeitä. Miksi aina, aina käy niin että pitää poiketa suunnitelmista?? Ok, monesti sovellan kaikenlaista, mutta kalan suhteen epävarmuus on niin suurta, että ohjeen orjallinen seuraaminen olisi paikallaan. Kaupassa vaan ei ollut ahvenfileitä!

Otin riskin, kiikutin kalan kotiin ja muistelin edellistä kalanperkauskeikkaani; mökillä, lapsena, ongittu särki palasiksi ja mutakeittoon. Kyyyyyllä näillä tiedoilla pitäs pärjätä. Onneksi järjen ääni eli Peitsa tuli apuun ja valoi minuun uskoa selviytyä ilman että kala on silputtuna roskaämpärissä.

Siinä vaiheessa kun kala oli perkattu ja valmiina maustettavaksi, olin uskossani todella matalalla. Onneksi on Mr. Internet ja sivistyneemmät ihmiset. Löysin juttua kultaotsa-ahvenesta, ja pistelin kalan mahaan timjamia ja sitruunaviipaleita ja kylkiin viillettyihin taskuihin chiliä. Uunivuoan pohjalle olisi pitänyt löytää jostain valkoviiniä, eipä löytynyt, joten nesteeksi sai kelvata vesi ja sitruunamehu. Suolat ja vähän peppariakin  meni mukaan. Mutta lopputulema ei ollut erikoinen. Kala maistui vain kalalta. Vähän mua epäilytti myös se, että kala oli kaupan ilmoitustaulun mukaan pyydystetty jo viisi päivää aikaisemmin; fakta, joka ei voi olla vaikuttamatta kalan makuun. Oli miten oli, ei tullut hittituotetta.

Mälsää raportoida reseptikokeiluista (tai tämän viikkoinen taisi olla enemmänkin reseptitön kokeilu), jos tulos on jotain mitä ei kannata juuri mainostaa. Olisipa ollut hienoa onnistua jossain suuressa ja mahtavassa, kreikkalainen kultaotsa-ahven olisi uinut keittiöihinne voittajan elkein, mutta rehellinen pitää olla. Jätänkin teidät kultaotsa-ahvenin 100-0 piekseneen iltapalapirtelöni ja ystäväni tekemän joulupeikon tunnelmiin.

Joulupeikko suosittelee.

pieni banaani
desi kevytmaitoa
desi mitä-kaapista-löytyy-jugurttia (tänään hedelmäpommia)
reilu desi mustikkasosetta (äitin poimimia :)
ruokalusikallinen pellavansiemeniä
kaksi ruokalusikallista spelttileseitä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä

Soseeksi, hetkeksi pakkaseen hakemaan viileyttä ja kaksi isoa lasillista smoothieta valmiina tuhoamaan pikkunälkää.

Left over salaatti ja pinaattilätyt

Viikonlopun jäljiltä jäänyt salaatti koki toisen tulemisen pinaattilättyjen seuralaisena. Mua oli jo pitemmän aikaan kuumotellut pinaatti pakkasessa plus Mustilan tilan mustaherukkahyytelö. Niillä on vakava suhde keskenään, pinaatilla ja mustaherukalla. Mut hei, tiedän enemmänkin - pinaatilla ja lettujauhoilla on salasuhde! Eikä millä tahansa lettujauholla, vaan sillä ainoalla oikealla megatähdellä Pekka Nikkilän luomujauhoilla, jossa ruista, ohraa ja vehnää on maagisen oikealla mitoituksella. Letut syntyi siis näin (tein tosin puolikkaana annoksena, alla olevasta tulee varmaan n. 100 pikkulettua)

1 litra maitoa
3 kananmunaa
5 dl lettujauhoja
150g pakastepinaattia, saa olla enemmänkin jos tykkää
suolaa
muskottipähkinää hyppysellinen




Ja ei kun paistamaan!

Viikko 6: Chorizo ja artisokansydänquesadillat

Viikko vierähti ja jopa oli taas vaikka mitä. Pitkästä aikaa teki mieli etsiä jotain meksikolaista reseptiä. Mulla on ollut jo usemman vuoden (varmaan yli viisi vuotta) taskukokoinen meksikolaisreseptikirja, mutta aina kun se on kaivettu esille, sieltä on tehty yksi ja sama quesadillaresepti. Aina. Ja arvatkaapas mitä. Ens kerralla se tehdään taas, sillä ei ollut uudesta quesadillaohjeesta voittajaksi. Haastajaksi ehkä kuitenkin.

Viime jouluna sisko teki hämmentävän huomion; joulukorin tuomista lasipurkeista ensimmäisenä hupeni artisokansydämet. Siis ne, joita kukaan ei halunnut syödä paria vuotta aikaisemmin. Nyt artisokansydämet ovat meidänkin jääkaapissa for stay. Näillä sanoilla, kokeilin tätä:

Chorizo ja artisokansydänquesadilla ja papaija-avokado-paprikasalaatti

1 chorizo

1 vihreä chili tai paprika

vehnätortilloja (n. 4-5 kpl)

pussi juustoraastetta

6-8 artisokansydäntä (valutettuna)

2-3 valkosipulinkynttä

2 kuutioitua tomaattia

2-3 kevätsipulia

korianteria

No hommahan lähti käyntiin pettymyksen tuolta puolen, nimittäin kalliit ja ensimmäisen kerran ostamani chorizomakkarat oli  täyttä kuraa. Siis järkyttäviä! Ja jos ette usko, ei niitä syönyt barbaari-Peitsakaan, joten ne lensi kauniilla kaarella roskakoriin, adiós! Tilalle tuli tuttu suomalainen pekoni, anteeksi vaan. Käristin pekonit, (vähän kesäkurpitsaa, joka oli menossa vanhaksi) ja vihreän chilin. Paistokset ripoteltiin tortillojen päälle kera kuutioitujen artisokansydänten, ripauksella murskattua valkosipulia ja päälle juustoa. Nämä heitettiin uuniin, niin että juusto sulasi ja tortilla lämpeni. Loput ainekset laitettiin lämpimän tortillan päälle. Mä kyllä lisäsin säilöttyä chiliä, koska jotenkin vaan kaipasin tulta tähän hommaan.

Ei ihan lähtenyt. Jotain jäi tästä hommasta vähän kuin puuttumaan. Kuka tietää... Parempi osuma syntyi sidekickistä eli vierustoverista, papaija-avokado-paprikasalaatista. Salaatti sisälsi:

125g erilaisia vihreitä salaatinlehtiä

2 pilkottua kevätsipulia

~ 3rkl tuoretta korianteria

½ peltipurkkia papaijakuutioita

1½ paprikaa

1 avokado

reilu desi salaattisieminiä paahdettuna

Kastike:

1 limen mehu

hyppysellinen paprikajauhetta

hyppysellinen jauheuttua juustokuminaa

hyppysellinen sokeria

1 hienosti silputtu valkosipuli

3 rkl oliiviöljyä

suolaa

Salaattia oli todella reippaasti, ja sitä jäikin aimoannos seuraavalle päivälle. Ylläripylläri, loppusalaatista tulikin mm. aivan mahtava tortillatäyte kera cheddarin ja jauhelihapapukastikkeen. Ylijäämäruoat on mun spesialiteetti, mitään ei heitetä meneen vaan kekataan jotain jatkeeksi. Ei niin pahaa, ettei siitä keksis jotain pahempaa... ei vais. ;)



Sekä makuaisti että keho kiittää.



Meet Joe Black(bean)

Tämä ei oikein lähtenyt...

Sunnuntai-ilta lähenee kohti iltaleffaa, ja kappas, mikäs se siellä, pikkunälkä! Koska päivällä tekemäni tofupastasalaatti ei houkuttanut yhtään äärettömällä öljyisyydellään (jep, ei menny kuin Strömsössä, mutta oli ihan ok) niin edessä oli ajatuksen pinnistys, mitä tehdä sillä mitä kaapeista löytyy. Kerrankin oli alitajunta tehnyt hommansa ja pistänyt ostamaan keskeisiä aineita kyhäelmään, jota työkaverini kehuskeli männä viikolla. Iltapalani muut osat (suolaset kalamataoliivit ja chiligoudaviipaleet) eivät ehkä ole kaikkein terveellisimpiä, mutta ai vitsi. Kokonaisuus odottaa leffan alkamista.



... mutta tämä lähti, tähtiin saakka!


Kylmä mustapapusalaatti

(alkuperäinen ohje Voisilmäpelistä)

tölkki/purkki liotettuja mustapapuja (tänään 230g)

avokado

kirsikkatomaatteja

sitruunamehua

öljyä

suolaa

mustapippuria

juustokuminaa

Kaikki vaan keskenään sekaisin. On muuten todella herkullista. Suosittelen tapasiltoihin, lisäkkeeksi tai sellaisenaan vaikka väli/iltapalaksi. Toivottavasti tapaan uuden ystäväni herra Mustapavun tulevissakin reseptikokeiluissa. 

Runoista viis, anna se leivos

Jos minusta tulisi suurnainen ja saisin osakseni juhlapäivän, haluaisin sille ehdottomasti nimikkoleivoksen. Vaikka Mimmuffinssi. Suurtekojani odotellessa muistelen Runebergin vaimoa, joka promotoi mahtavalla tavalla miehensä tuotoksia. Hetkinen! Jos minusta tulisi suurnainen, sehän olisi avopuolisoni tehtävä kyhätä suursuosion saavuttava leivos. Hmm...

Anyhow, viikonloppuna taisteltiin itsekurin kanssa. Toisaalta siinä, että Runeberginleivos olisi ollut niin helppo ostaa vain kaupasta, mutta en vaan voi kun 10 eri E-koodia tuijottaa pakkauksesta takaisin. En vaan voi. Ja kun päädyin leipasemaan ensimmäistä kertaa leivoksia itse, itsekuri oli hyvin häilyvä käsite leivoksia ahmiessa.

Nettihän on ohjeita pullollaan ja nappasin sieltä yhden, jossa tortut kostutetaan (voiko näillä oikeilla termeillä enää edes puhua... !) punssilla. Tietysti Alkosta löytyi vain puolen litra puteli. Niin siis tarkemmat huomaa, että tipaton tammikuuni on ohi, ja torttuja tehdään vain ylijäämäpunssia silmällä pitäen. Sinänsä en kyllä ole koskaan punssia juonut. Alkosta sain jotain ohjeita juoda loput punssit laskiaisen yhteydessä hieman lämmitettynä ja hernekeiton kera. Kyllä ne ruotsalaiset keksii, kas kun ei sekoitettuna... mutta tortuista tuli hyviä, vain oikeanlaine muottivuoka puuttui...

Runebergintortut (ruokala.netistä)

200 g voita
1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
50 g mantelirouhetta
1 dl keksimuruja / Digestive 
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa

Kostutus:
1 dl vettä
1 dl punssia
2 rkl sokeria

Koristeluun:
vadelmahilloa (käytinpä tällä kertaa metsävadelmasosetta, ei kaikkein kaunein, mutta maku...)
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä tai/ja sitruunamehua

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat voi-sokeriseokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Rouhi mantelit ja murenna keksit hienoiksi muruiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota muotit tai uunivuoka ja täytä ne taikinalla. Paista torttuja 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Mittaa kostutusaineet kattilaan ja kiehauta liemi. Sivele tortut kostutusliemellä kauttaaltaan. Anna liemen hetki imeytyä ja toista kostutus tarvittaessa. Koristele tortut vadelmahillolla ja sokerivesikuorrutuksella.

Yritä parhaasi mukaan syödä kohtuudella.... ei onnistunut multa. Ensi vuonna uudella innolla yrittämään.

Kaakaota on pakko saada.

Tiistai-iltana hernemakaronilaatikon energian voimin kävin repimässä lihasta bodystep-tunnilla niin että menin loppuillaksi tilttiin; keho ei tunnistanut mitään väsymyksen tai nälän väliltä. Jokin ääni kuitenkin päässä huuteli, että jotain pientä syötävää voisi olla hyväksi saada mahaan asti.

Keittiön seinään tuijottelu sai aikaan ajatuskuplan ja siinä sanan kaakao.

No mutta, olipas oivallista - vaan mitä! Ei kaakaojauhetta?!? Kuka prkl.. minä. Olen käyttänyt kaiken kaakaon talven mittaan. Vaan tulipa taas todistettua, että lukeminen kannattaa. Joulukuussa ahnaasti luettu Aitoa ruokaa -kirja toi mieleeni, että voihan sen kaakaojauhen tehdä itse. Siis ei mistään kaakaopavuista sentään, vaan mulla on ainakin aina kaapissa tummaa kaakaojauhetta leipomista varten. Kirjan ohje oli tällainen:

1 tl kaakaojauhetta
2 tl sokeria
mukillinen maitoa

Kuivat aineet keskenään sekaisin,
päälle tilkka haalea maitoa,
vispaa ja lopuksi lämmin maito päälle.





Minä käytin raakaruokosokeria (ruskeaa). Tässähän on oiva tilaisuus olla sokerinkulutuksensa kunkku, ja itse määritellä paljonko sitä sokeria tahtoopi kaakaohonsa. Samaa ei voi tehdä valmiin kaupan blendiksen kanssa. Ja tiedättekös, ihan kaakaolta maistui :) (psst. Ilman e-koodeja myös)

Viikko 5: Tuunattu makaronilaatikko

Nyt päästiin asiaan naiset ja herrat! Näin pari viikkoa sitten Uuden mustan sivuilla jutun hernerouheesta ja sen jälkeen valvoin päivin ja öin miettien rouheen luonnetta ja tulevaisuutta. Nimittäin sen jälkeen kun jauheliha koki arvonlaskun taloudessamme, on moni perinteinen, helppo resepti kadonnut arjestamme. Tämä on tietysti sääli, ja aina välillä korvissani surisee jokin pieni ääni siitä, kuinka "kasvava mies tarvitsee proteiinia eikä sitä saa paprikoista ja kurkuista ja kesäkurpitsoista ja...." Toisinaan saatan jopa kuunnella.

Kipasin siis hakemaan hernerouhetta ja pistin töpinäksi. Fakta numero yksi. Herne on mainio proteiinin lähde, sanotaanko vaikka näin että 100g hernerouhetta on yhtä paljon proteiinia kuin sika-nautajauhelihassa. Se on kuule samantien että let's go. Meikäläisen tuurilla netti oli kaatuneena koko iltapäivän, joten jouduin luottamaan musitinrippeisiin monta viikkoa sitten lukemastani jutusta sekä soveltamaan perinteiseen makaronilaatikkoreseptiin. Jokunen saattaa yllättyä, mutta siitä ihan notta tuli jotain.

Hernerouhemakaronilaatikko (jep, se on yksi sana piiiitkä sana)

Alkuperäinen resepti siis täällä.

5 dl tummia makaroneja
1,5 dl luomuhernerouhetta (en uskaltanut näin aluksi laittaa enemmän)
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
mozzarellajuustoraastetta
1 reilu rkl tomaattipyrettä
3 kananmunaa
½ maitoa, ehkä enemmän ehkä vähemmän, en kattonut
n. ½ dl vähäsuolaista soijakastiketta
2 kuivattua chiliä
pippurisekoitusta
paprikajauhetta
öljyä paistamiseen

Hernerouheen pitäisi antaa ohjeen mukaan turvota 10 min. Hirveen hyvän vinkin luin nettipalstalta, että turvotus kannattaa tehdä kiehautetulla vedellä, nimittäin rouhetta suositellaan turvotuksen jälkeen kypsennettävän tavalla tai toisella 30-40 minsaa, ettei se jää kovaksi. Tässä ohjeessa rouhe kypsyy muiden aineisten kanssa uunissa. Paistoin siis sipulit ja mausteet pannulla, lisäsin rouheen ihan loppuvaiheessa ja sekoitin kaikkien mausteiden kanssa. Makaronit esikiehautin, sekaan tomaattipyre ja paistinpannun ainekset, uunilaariin ja munamaito ja juustoraaste päälle. Ainoa mitä aina jään kaipaan makaronilaatikossa on väri. Se näyttää niin värittömältä ja täten myös ehkä vähän ravintoköyhältä. Voiko tämän perinteisen ruoan raiskata vielä enemmän heittämällä sekaan kokonaisia pakasteherneitä??