viikko 3 & 4: Laihialaista ja laihduttavaa? Halpoja, kevyitä arkiruokia

Luontainen jatkumo kahden edellisen blogimerkinnän jälkeen: vähän kun matkustaa, iskee hetkellinen köyhyys kauppareissukukkaroon ;)  Muutenkin on nyt aika palata blogin ytimeen, josta löytyy reseptikasasta etsityt ensikokeilut.

Yksi on borssikeitto. Punajuuri on tehnyt tänä vuonna suorastaan ilmiömäisen esiin astumisen keittiööni. Mahtava mukula, täynnä makua ja väriä. Borssikeitto on ollut to-do -listallani jo kohta kymmenen vuotta (tätä tekemisen saamattomuutta ei voi enää perustella _millään_). Eka muistoni borssikeitosta on  Helsingistä vuodelta 2001, kun Taiteiden yössä tarjottiin soppatykistä borssikeittoa, ja rinnuksia pitkinhän se meni... 

Vihdoinkin testattua borssikeittoa, idioottivarmalla ohjeella Yhteishyvän Ruokamaailmasta.

300g punajuurta
1 porkkana
pala selleriä (ehkä 50g)
1 rkl etikkaa
1 sipuli
300g kaalia
2 rkl tomaattisosetta
öljyä
kasvisliemikuutio
maustepippureita ~ 5 kpl
laakerinlehti
suolaa
smetanaa

Punajuuret kuoritaan ja raastetaan ja sekaan lorautetaan etikka (säilyttää punajuuren väriä). Porkkana ja selleri kokee saman raastavan kohtalon, mutta erillään punajuurista. Sipuli silputaan ja kaali leikataan suikaleiksi. Kaikki kasvikset kuullotetaan pannulla kuumassa öljyssä, vähän väriä pintaan niin kuin Kanarialla konsanaan ja sitten sekaan tomaattisose. Kasvikset kattilaan, liemi ja mausteet perään. Keitto saa kiehua hiljalleen lähemmäs puolesta tunnista tuntiin, riippuen miten kypsänä kasviksensa haluaa. Valmiin keiton päälle smetanaa poistamaan liika terveellisyys.

****

Sattumoisin toinen uusi kokeilu koostuu raaka-aineesta, joka on yhtä lailla nousujohteisessa suosiossani. Ne pikkupirulaiset, jotka karkaavat siivilästä ja liimautuvat käsiin, lautasiin, kattiloihin, kuppeihin - linssit! Mitä tahansa niistä tekeekin, se on nopeaa ja ravitsevaa, siis täydellistä arkiruokaa. Linssien ominaismaku ei ole hääppöinen, mutta väliäkö tuolla, kun maailma on mausteita väärällään. Ja rehellisesti sanottuna, tämä resepti kaipaa vielä sitä jotain. Resepti ei kuitenkaan päädy viimeiselle matkalle silppurin suihin, vaan yritän joku toinen kertaa löytää oikean maustekombinaation ihan vain koska linssit on in.

Dal (leikattu Planin kummipostilehdestä)

250g punaisia tai keltaisia linssejä

3 valkosipulinkynttä

1 iso sipuli

2 isoa tomaattia (voi kunpa niissä ois enemmän makua tähän aikaan vuodesta....)

1 kuivattu chilipalko

muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä

ripaus kurkumaa

1 rkl currytahnaa

litra vettä

suolaa

öljyä

tuoretta korianteria

Kuutioi sipuli, tomaatti ja inkivääri ja murskaa valkosipulinkynnet ja chilipalko. Kuullota öljyssä yhdessä currytahnan kanssa. Lisää vesi ja huuhdotut linssit sekä kurkuma. Anna hautua about puol tuntia ja lopuksi sekoita kunnolla. Hienonna sekaan korianteria ja lisää suolaa. Tarjoile riisin kanssa. Ja meikämandariini lisäs sinne vielä jääkaapissa ollutta voimakasta chilisoossia, koska jotenkin homma jäi vaisuksi. Mutta sen jälkeen se oli enimmäkseen valkosipulin ja chilin makujen peitossa. Mutta lupaan työstää tätä vielä...

Inspiraatioita ja opetuksia á la Budapest

Tämä maisema oli niin kaunis. Toisinaan kaupunki vs. maaseutu taistelu on selvä.

No nyt voi vähän kulkea aiheen vierestä, mutta eikös tämä nyt ole minun blogini, niin että sou. Tiedätte kyllä, että kun välillä irtautuu arjesta, kodista, läheisistä ja lähes kaikesta tutusta, tietynlainen sälän suodatus häviää ja onkin yllättäin avoin kuulemaan, näkemään, haistamaan, maistamaan, tutustumaan. Ihan kuin astuminen lentokoneesta toisen maan kamaralle posauttaisi ihohuokosista kuonat, ja voi taas aistia kaikkea pientä. Ja tämän mahtavuuden lisäksi kun tulet kotiin, kaikki siellä on taas piirun verran ihanampaa.

Maailmassa yksi parhaista asioista on inspiroituminen. Ai vitsi, miettikääpä inspiroitumisen hetkiänne. Siinä tuntee olevansa vähintään astrofyysikko, megamind, ikiliikkuja ja alkuräjähdys. Tuntee pystyvänsä kaikkeen, tai ainakin siihen mihin on inspiroitunut. Note to myself; pahan apeuden keskellä etsi jotain mistä inspiroitua. Se jos mikä parantaa vaivat.

Tästä pitkästä aasijonon pituisesta sillasta pääsemme siihen, että lyhyt matkani Budapestiin antoi minulle inspiraatioita ja energiaa muuten hyvin arkisen tammikuun keskelle. Suuri kiitos ystävälleni Juditille, ilman häntä en tietystikään olisi näin pakahtua hyvästä olostani.

Tuntuu vähän riipivältä kertoa inspiraatioistani, sillä kirjoitettuna ne saattavat muille näyttää mitättömiltä, mutta en usko että kukaan haluaa olla se henkilö, joka riistää toisen inspiraation, joten pitäkää mölyt mahoissanne! Mutta siis, asiaan ennen aasien karkaamista.

[Tämä jopa liippaa blogia!] Ruoka. Mikä ihana universaali kiinnostuksen kohde. Ja miettikääpä mikä universaali ystävyyden ele on tarjota toiselle ihmiselle ruokaa? Kautta aikain sillä on osoitettu vieraalle ystävällisyyttä ja arvostusta. Emäntäni Unkarissa puhuu hyvää englantia, mutta hänen ystävänsä ei niinkään. Silti, eräs hänen ystävänsä saapui yli tunnin bussireissun takaa kokkaamaan minulle unkarilaista ruokaa vapaapäivänään ilman että pystyimme juuri kommunikoimaan keskenämme. Vain koska hänen ystävällään oli ystävä kylässä, ja kokkaamalla hän osoitti ystävyyttä minulle ja mielestäni vielä isompaa ystävyyttä Juditille tulemalla tekemään hänen ystävälleen sapuskaa. Ja tämä ystävä ei ollut poikkeus, sain myös autokyydin lentokentältä eräältä toiselta ystäväpariskunnalta, joka kaikkien menojensa keskeltä löysi aikaa ajella pitkin kaupunkia ystävänsä tuntemattoman kaverin matkan takia. Ja voin jatkaa tätä listaa myös muihin Juditin kavereihin, jotka kielimuurista huolimatta tulivat viettämään lauantai-iltaa kanssamme kaupungille. Ja tervehdyksiä tuli ystäviltä puhelimitse jotka eivät päässeet tutustumaan minuun tuona viikonloppuna. [uh, montako kertaa käytin sanaa 'ystävä' tässä kappaleessa?]

Voitte kuvitella kuinka otettu olen tästä kaikesta. Minusta pidettiin huolta. Minulle osoitettiin ystävyyttä, kukin tavallaan minkä tuon viikonlopun aikana kykeni. Huh huh.

Inspiroiduin siis ihmisistä. Aidosta halusta näyttää ystävyyttään ajalla, vaivalla, läsnäololla. Ei rahalla, ei lahjoilla, ei facebookilla. Tämän päivän Hesarissa Johanna Korhonen kirjoitti kolumnissaan syyllisyydestä. Se vaivaa meitä suomalaisia myös ystävyydessä. Moniko on ajatellut, että tuotakaan ystävää en ole ehtinyt nähdä pitkään aikaan, pitäisipä etsiä kalenterista aikaa edes kahvihetkelle keskustassa. Ystäviä nähdään syyllisyydestä, ettei ole ehtinyt nähdä pitkään aikaan. Siis ketjulla työ-harrastus-väsymys-superminä-jaksaa-painaa-kalenteri-täyttyy-ei-voi-kutsua-kylään-kun-kello-on-jo-noin-paljon-ei-olla-siivottu -> ehdin nähdä sua ensi kuussa. Sori kun en ehtinyt soittaa, kun on ollu kaikenlaista. Nähäänkö X ja X suunnitelman välillä pikaisilla kahveilla? AARRGH. Saatikka että joku näkisi vaivaa tulla kokkaamaan kaverinsa kaverille. Varsinkaan jos ei edes ymmärrä sen hyypän käyttämää kieltä.

Ehkä tällaiset ketjut ulottuu myös Unkariin, mutta viime viikonloppuna en sitä nähnyt. Meillä ei ollut kiire. Meillä oli aikaa toisille, ja minulle tuntemattomilla ihmisilläkin oli aikaa. Meillä ei ollut aikataulutettuja suunnitelmia (paitsi hieronta-ajat kylpylässä ;). Siinä ehti sitten vähän inspiroitua. Siis käytinkö minä juuri, että inspiroituminenkin on ehtimisestä kiinni??

Todellisessa arkitilanteessa kirjoittaisin, että nyt ahdistaa, mutta eipä ahdistakaan. Sen sijaan menin ja tilasin netistä kokkauskirjan, jota pläräsimme lähtöiltanani Juditin sohvalla. Se oli hyvä hetki ja hyvä kirja, varsinkin koska me molemmat inspiroiduttiin sen sisältämistä kuvista. Se saapi minua muistuttaa näistä kaikista ajatuksista, ja toivottavasti saan kokata kyseisestä opuksesta joskus jotain jollekin (muillekin kuin blogisillan kautta kuvina ja sanoina), ja välittää ystävyyttää ajalla, vaivalla ja läsnäololla. Inspiroitua sekä kirjasta että hetkestä johon saan sitä käyttää. Tuplabonari.

Ette usko, mutta tällasen kahvin sain mäkkäristä Budapestissa. <3

Terveisiä Unkarista!

Szia ystävät! Viikonloppu vierähti tunnustellen vierasta, mutta yhä tutummaksi tullutta kulttuuria. Kirjekaveruudesta lähtenyt ystävyys Juditin kanssa sai jälleen aikaa kasvotusten, ja meikä ahmi henkistä jaksamista työelämän keskelle. Olipas mahtavat ~3 päivää Budapestissä!

Mitäpä olisi Unkarin reissu ilman gulassikeittoa? Eipä juuri mitään. Judit ja hänen kaverinsa Eva loihtivat aivan mahtavan gulassipommin, joka räjähti ikeniin. Siis mikä maku!

Aina ei ehdi kuunnella, kun keskittyy tuijottamaan ja nielemään vesiputousta kieleltä. Tämä oli jokin unkarilainen jälkkäri, jonka hotkasin niin että vatsalihakset napsu. Ainakin siinä oli ricottajuustoa, kermavaahtoa, itse tehtyä karamellisoosia, suklaata ja pähkinöitä. Lisäksi jotain unkarilaista juustoa. Sinne meni että läski paukku. Lasin pohjalle jäi vain kaipuu.

Vaikkakin reissu keskittyi enimmäkseen kuulumisten vaihteluun ja elomme ihmettelyyn, sain aika paljon irti myös ruokakulttuurista ja inspiraatiota ja ties mitä. Näistä vähän enemmän ensi kerralla, nyt pitää kiiruhtaa humppaamaan jumppaamaan tilaa uusille herkuille.

Vanha resepti, paremmat konstit - kanaa

Viikon 3 uusi reseptikokeilumerkintä viivästyy, sillä en ole ehtinyt purkaa kameralta kuvia ja resepti ilman kuvaa on yhtä turha kuin kirja, josta puuttuu viimeiset sivut. Tarkistaakohan divarimyyjät ostamistaan kirjoista, että niissä on viimeiset sivut tallessa??

Anyhow, mulla on jäänyt tällainen yksi versioitu resepti julkaisematta, jonka tein loppiaisaattona  neljän hengen seurueelle. Pohjana on Pirkka-resepti, jossa totta kai ainesosat ovat suurimmaksi osaksi Pirkka-tuotteita; niillä homma nopeutuu, mutta mitäpä sanotaankaan aidan ylittämisestä matalimmasta kohdasta... ja hei, tää on niin simppeli (paitsi viime aikoina velloneen kanakeskustelun osin).

En muista tämän nimeä, olkoon kanaa kaiffareiden kera.

Alkuperäisessä reseptissä käytettiin näitä Pirkka tuotteita:

- valkosipulikanasuikale

- tölkki kuorittuja mandariineja

- pussi pakastepurjoa

- suolattuja cashew pähkinöitä

- coconut & lime -kermavalmiste 5%

- nuudeleita

- kookosmaitoa

Minä käytin:

- 4 maustamatonta kananrintafiletta, marinadi: 1 punainen chili, 4(?) valkosipulinkynttä, n. 30g tuoretta inkivääriä, ripaus kurkumaa, kardemummaa, valkopippuria, suolaa ja ruohosipulia. Mausteet moukaroitiin huhmareessa mössöksi. Kana velloi marinadipussissa varmaan 5-6 tuntia. Olikohan vähän öljyäkin.. Kana ruskitettiin ja sekaan heitettiin:

- 5 itsekuorittua mandariinia

- 1 itse viipaloitu tuore purjo

- kookosmaitoa niin paljon kun oma mieltymys kastikkeen juoksevuuteen sopii

- muistaakseni vielä menin lisäämään extra-chiliä, mutta maun mukaan...

Keitettiin erä nuudeleita, kipataan kulhoon, päälle kanakastike ja vihoviimeiseksi suolattuja cashewpähkinöitä ja puolikkaan limen mehu per kippo.

Viikonlopun vietän unkarilaisten makujen, näkyjen ja ihmisten keskuudessa, ehkäpä minä muutaman visuaalisen ilmestyksen saan tännekin ensi viikon alussa.  Viszlát!

Makumuistoja kesältä

Onko marjoja voittanutta muistuttamaan, miltä kesä maistuu? Mustikat, viinimarjat, mansikat, vadelmat, puolukat... jopa tyrnimarjat. Viikko on ollut täynnä iltamenoja ja kauppareissut on tehty yhdellä aivosolulla, joten iltapalanälkään ei ole ollut kummoisia aineksia - paitsi marjat. Ne kyllä pelastaa aina. Vähän mustikoita, viinimarjoja, jugurttia ja mysliä/leseitä. Hunajaa jos tarvista. Suussa pyörii kesämökin metsät, tuulen havina, terassi, ilta-aurinko, ehkä vähän hyttysetkin.

viikko 2: Jamie Oliverin hernepekonipasta

Viikonloppu oli yhtä pastamaniaa, niin että korvista makaroonia. Pistettiin pastakone laulamaan ystäväni kanssa, ja lennettiin pastamatoilla Agraban katujen yllä. Niin tai sinne makuavaruuteen. Rakettispagettien galakseihin.

Uusi pastakoneeni siis sai jälleen osoittaa taitojaan (olin tehnyt jo aikaisemmin canneloneja), mutta tulipa opittua taas pari läksyä pastanteosta. 1. sääntö: Älä panikoi. Juu, taikina näyttää ettei siitä tuu kuin kasa pastaa (eh, sanaleikkiä), mutta kyllä siitä saa ihan oikeasta pask.. Äh. Saatiin siis aikaan kaaos, kun pastasta ei meinannut tulla pastaa. Syyksi paljastui kenties jääkaappikylmät kananmunat. Ilmeisesti sillä on väliä, että ne on huoneenlämpöisiä. Tämä muistakaamme. Teimme siis nauhapastaa näin: ~4,5 dl durumjauhoja, 1 muna, 4 munankeltuaista, vähän öljyä, vajaa puol desiä vettä (onnistuu siis myös 1rkl vettä, jos kananmunat ois ollu yhteistyökykyisempiä).

Vuoden toisena uutena reseptinä valitsin herra Oliverin reseptin, koska Jamie on vaan maailman paras tyyppi! Mielestäni näin tämän reseptin Jamien telkkaohjelmassa ohi mennen, mutta löytyipä se netistäkin. Ja tietysti tämä on sovellettu resepti, koska mulla on tämä geneettinen vika tehdä asiat vähän sinne päin [tjms]. Tarkan ohjeen löytää täältä.

Jamien hernepekonipasta

paketti pekonia
pussi pakasteherneitä
voita ja öljyä
pippuria ja suolaa maltillisesti
n. 100g parmesaniraastetta
2-3 rkl ranskankermaa
x määrä minttua, ois voinut laittaa koko ruukullisen mun mielestä
puristettu sitruuna

Ei muuta ku pekonit kärtsämään pieninä paloina, heti perään herneet. Mausta. Lisää ranskankerma, keitetty pasta ja aivan lopuksi (pois pannulta) parmesaaniraaste, minttu ja sitruuna. Ei mikään laihisruoka, mutta aika mahtava lohduke ja mättö, koska joskus vaan pitää saada enemmän kuin napa sietää. Ja miksi tyytyä yhteen päivään? Heti seuraavana päivänä riipastiin toiset pastat, tosin perinteisellä tomaatti-basilika -makulinjalla, sekä Peitsalla vähän (luomu)jauhelihapullia. Tie miehen sydämeen taitaa olla lihapullat (ja se että ne tarjoillaan nokan alle ;)

Jauholeikkilaatikolla

Opetellen, opetellen... älä tule paha pasta, tule hyvä pasta.

Viikonlopun kootut pastaselitykset huomenna!

Makrillisalaatti

Nyt on leikitty arjen sankaria ja loihdittu salaatti, josta tuli tosi maukas siihen nähden, että menin kauppaan  suoraan töistä ilman kauppalistaa tai ideaa mitä kokata. Siksipä ohjeessa on myös puolivalmisteita, aijai ja hyi mua. Ylittäkää te itsenne ja maustakaa kala itse, mutta tätä kannattaa kokeilla.

Tulinen makrillisalaatti

salaattia (tässä lehtisalaattia + Pirkan Palermo salaattisekoitus)
punasipuli
½ avokado
½ kurkku
artisokan sydämiä
2 porkkanaa
 pienehkö kesäkurpitsa
½ punainen chili
Pirkan kaksi pippurimakrillia (tai itse paistettua kalaa maustettuna pippurisesti)
öljyä ja voita

salaatinkastikkeeksi tein sekoituksen oliiviöljystä, rosmariini-balsamicosta, suolasta, pippurista ja paprikajauheesta, ja punasipuleihin käytin Pirkan salaattipussista löytämä balsamicokastikkeen. sen varmaan vois tehä itekin.

Muuten räpellellään salaatti kokoon kuten normaalisti, paitsi porkkanat ja kesäkurpitsat paistetaan ja lisätään lämpöisenä salaatin päälle. Ensin tulee lämmittää öljy, lisätä chili sinne hieman maustamaan öljyä, tietysti vähän voita (oh my goodness jos en johonkin käyttäis voita...) ja sitten porkkanat ja kesäkurpitsat. Makrillit vielä kaiken kruunuksi.

*toim huom. Muistin tätä kirjoittaessani että työkaverini mainitsi juuri ilmestyneen uuden WWF:n kalaoppaan. Kävinpä tsekkaan sen että Pirkan makrillituotteen tiedot netistä.. ja näin:

WWF:n kalaoppaan mukaan makrilli on ok, jos se ei ole Välimereltä kalastettua (liikakalastus). Pirkan makrillit oli irlantilaisia (eli Pohjois-Atlantilta kalastettua olettaisin), mutta aikuisten oikeesti, tsekkasin just netistä, että tuotteen valmistusmaaksi on merkitty Kiina. KIINA. Jälleen minä mieleni pahoitin.. kala on kalastettu Irlannin rannikolta, mutta kuskattu Kiinaan valmistettavaksi/pakattavaksi. Voimme vain kuvitella kuinka tuoretta kala enää onkaan puhumattakaan millainen hiilijalanjälki sillä on. Lupaan palata tähän reseptiin sillä muutoksella, että maustan jotain muuta kalaa tähän itse. Tarpeeksi vaan pippuria niin luulis toimivan. Ei oo helppoo...

Vanhan ajan mehu

Nyt on aivokuori tehnyt tehtävänsä ja yhdistänyt kolme asiaa pienessä pääkopassani. Mitä saadaan kun yhdistetään lahjaksi saatu sitruspuristin, Aitoa ruokaa -kirjan kappale appelsiinimehusta ja muistot lapsuudesta?

Itse puristettua appelsiinimehua. Ih uh kääk, saanko sanotuksi, voi taivas miten hyvää!!

Case: sitruspuristin. Olen itse asiassa saanut jo kaksi sitruspuristinta lahjaksi, minua on siis pehmitetty mehuntekoon jo pitemmän aikaa... Ensimmäisen puristimen sain sokkotreffeillä lahjaksi. Mainittakoon, että olivat erittäin hämmentävät treffit ja jäivät myös viimeisiksi. Toisella kertaa saimme Peitsan kanssa yhdessä puristimen hänen kummitädiltään. Mietin silloinkin, että taas... mutta parempaa lahjaa en olisi voinut toivoa.

Case: Appelsiinimehu by Aitoa ruokaa. Miten sen nyt sanoisi. Tuorepuristettua mehua ei saa kuin kahvilasta tai kotoa. Kaikki muu on tuorepuristettu on fuulaa. Pahimpina tietysti myydyimmät appelsiinitäysmehut, jotka on valmistettu tiivisteestä- mehu on joo appelsiineistä, mutta mehustamisen jälkeen se on lämpökäsitelty pari kertaa ja pakastettu kenties jopa vuodeksi eteenpäin. Maku on enää haamu vain...

Case: Muistot. Lapsena tuli rullattua appelsiinejä pienin kätösin sitruspuristimessa ja juotua mehu suoraan kupista ja kaivettua sormella puristimen riveistä hedelmäliha parempiin suihin. Ja se oli silloinkin niin taivaallisen hyvää...

Vinkkinä, että juuri nyt Alepasta saa todella maukkaita kreikkalaisia Navel -appelsiinejä kohtuuhintaan.  Menee meinaan pussillinen jos toinenkin per viikko... joku päivä niitä ei enää löydykään, en tiedä mitä sitten teen, ehkä teen.

vko 1: Coco tapaspitsaleipä

Back to the roots, ideahan oli joka viikko tehdä jokin resepti tursuavasta ohjepinosta eikä vain jumittua vanhoihin jo kokeiltuihin sapuskoihin. No nyt täytyy myöntää, ettei mennyt kuin Strömsössä. Leivästä tuli ihan ok, mutta joskus voisi myös luottaa omien synapsien napsumiseen eikä sokeasti seurata ohjetta. Leipä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan pitsapohjanpäälle tehty pinaatti-sipuli-valkosipuli -paahdos ja kirsikkatomaatteja sekä pinjansiemeniä. Pinjansiemeniä tupataan paahtamaan, mutta entäs kun ne leipä heitetään vielä uuniin 15 minuutiksi? Juu-u, leipä oli mustia papanoita täynnä.

Ja muutenkin, taidan hylätä koko reseptin, sillä c'mon, jos jokin muistuttaa etäisesti pizzaa, mutta ei ole sitä, mielensähän siitä vain pahoittaa. Onneksi ymmärsin tehdä toisesta pizzapohjasta pitsan, tosin juusojen kanssa kikkailin - pitsaan tuli mozzarellaa ja raastoin vasta paistamisen jälkeen päälle lisäksi parmesanraastetta.

Vasta ensimmäinen resepti käyty, semiepäonnistuttu ja blogimerkintäkin myöhässä. Nyt kaipais hieman onnellisuus (vai onnistumis)psykologiaa, anyone?

Eipä sillä, olen ehtinyt puuhastella omia keitoksiani testilaboratoriossani vaikka kuinka, vielä kun saisi lennätettyä aatokset ja tuotokset sähköiseen moodiin.

Pakkoavautuminen - kana ja luomujauhot

Viime vuoden aikana olen aika pahasti herännyt ruokateollisuuden vedätyksiin, ja tälle tielle lähdettyäni, mikään epäkohta ei varsinaisesti enää yllättä - päinvastoin, olen alkanut epäillä kaikkea. Mutta piru vie, edelleen tulee uskomattomia asioita eteen. Kyllä minä taas mieleni pahoitin... ja aion pahoittaa teidänkin.

Olipa kerran Alepa ja tyhjentyneet kauppahyllyt = rajoittunut valinnanvapaus mitä ostaa. Yritin käydä ostamassa maustamatonta kanaa. Kylmähyllyllä olikin vain enää Rainbown ja X-tran kanaa, joten vilkaisin niitä sairaspäissäni olisiko niistä mihinkään. Katsottuani pelkästään Rainbown kananrintafileitä nousi kiukku. Miten voi olla, että tuotteessa, jonka pitäisi olla sitä itseään - maustamatonta kanaa - löytyy kolme E-koodia? No voitte kuvitella että kana jäi hyllyynsä.

Minäpä kerron. Markkinatalous. Kanan E-koodeista kaksi on sulatesuoloja, joilla raaka-aineen koostumusta pidetään tasaisena ja yksi on sakeuttamisaine. Miksi kana sitten tarvitsee näitä koostumusta parantavia aineita? Koska kanaa on 85 % ja jotakuinkin loput on vettä. Eli kanaa on 430g pakkauksessa oikeasti noin 365g. Kuitenkin maksat painon mukaan, eli 430 grammasta.  E450 ja E451 ovat lisäaineita, joilla saadaan lisättyä vettä elintarvikkeisiin ihan vain tuotteen painon lisäämiseksi. Näin tehdään myös joulukinkuissa. Money money money.

Tällainen kusetus ei oikeastaan tule ihmisten tietouteen ennen kuin siitä aletaan hölistä mediassa ja ennen kuin joku lihanjalostamo tajuaa tehdä 100% kananlihasta myyntivaltin. "Ei lisättyä vettä, vain 100% kanaa". NIIN KUIN SEN PITÄISIKIN OLLA. Saan vettä ilmaiseksi keittiöhanastani.

Toinen mieltäni häiritsevä asia on Rainbown luomujauhot. Oi miksi niihin on pitänyt lisätä E 300 jauhonparannetta, mikä ilmeisesti kuitenkin on askorbiinihappoa eikä mitään arveluttavaa ainetta. Mutta miksi? En löytänyt vastausta netistä, joten ostin tavallisia jauhoja. Jauhonparanteen määritelmä on, että se lisää jauhojen väriä ja _leivottavuutta_. Haluaisin kovasti nähdä leivottavuuden määritelmän, siis mitä täh ihmettä! En kestä. Pitäkää jauhonne. Käsittääkseni vehnästä, ilman mitään paranteita, on leivottu vuosituhannet ihan syötävää leipää ja pullaa.

Se on eri asia, jos Rainbown luomuvehnä on jostain Kiinan takahikiältä ostettu ja on puoliksi havuneulasia ja jakinkakkaa, sitten sitä on ehkä syytäkin parannella. Ei auta pienen ihmisen kuin vaivautua keskustaan asti hakemaan kunnon luomujauhoja ja jospa sitä luomukanaakin jostain löytyisi... vinkkejä otetaan vastaan, en ole nähnyt edes Stokkalla.

Mikä pahan tappaisi...

Hohhoijaa. Nuha sen kun pahenee (toivottavasti flunssan lopunalkua, eikä meikäläisen...) ja makuaisti on enää viime vuoden muisto. Tästä samaisesta syystä söin tänään lounaaksi täysin mautonta puuroa, ankeaa.

Voimia palauttavien päiväunien jälkeen ryhdistäydyn, ja otin asiakseni maistaa edes jotain ja syödä muutakin kuin puunkaarnaa ja vettä. Kelasin mielessäni pahimmat aseet taudintappoon, varustauduin, heitin ilmoille muutaman sota-aivastuksen ja tartuin kattilaan.

Tärkeintä on mausteet - muut täytehärpäkkeet on yhdentekeviä, sillä ei niitä maista kuitenkaan. Yksikään keitto ei taida olla samanlainen raaka-aineisten suhteen, vähän mitä kaapista löytyy ja mikä silmää miellyttää, mutta onko valkosipulin ja chilin voittanutta? Aukeeko röörit, lähteekö henki vai hengitystiet auki?

Taudintappaja tiistain malliin

vihreä paprika

kesäkurpitsa

sipuli

2 pientä porkkanaa

3-4 valkosipulinkynttä

1 punainen chili

purkki tomaattimurskaa

pieni tomaattipyrepurkki

vettä

suolaa

pippuria

juustokuminaa

paprikajauhetta

sitruunaa

päälle krutonkeja ja parmesaania

Raaka-aineet vaan kuoritaan, silputaan, kuullotetaan kattilassa mausteiden kera ja sitten vaan tomaattimurska, -pyre ja vesi mukaan. Hauduta. Krutongit tein vanhasta paahtoleivän kantapalasta (mulla on jokin trauma kantapaloista, enkä ikinä oikein halua syödä niitä) ja jostain Stockan ah-yhden-päivän-luxus-leivästä, josta oli myös suurehko kantapala kuivunut pussiinsa. Öljyä ja voita ja taas tuli jostain vanhasta jotain uutta ja herkullista. Parmesaaniraaste tietysti kruunaa kaiken.

Taudintappajakeitoissa piilee kuitenkin vaara, nimittäin jos taloudessa on joku, joka ei ole tautia napannut, voi keitto olla maustettu päin helvetintulia hänen makuunsa. Lisäsin keittoon vielä Peitsan lempparimaustetahnaa, Sauhua, joka on btw päräyttävä tuote Suomesta ja ilman turhia lisäaineita ja arominvahvinteita. Jepjep, ja huomenna keitto on mukavasti maustunut entisestään.. wuhuu. Flunssalle kyytiä!

Don't stop 'til you get enough!

Mies, nainen!
Luovuttamisen hetkellä, kun nuha on vienyt maut jopa päiväunista, kuuntele hetkeksi minua! Sillä onpas ihminen muovautunut täydelliseksi, sillä kyllä aina maistaa voin ja sokerin. Etkö usko?

Tempaisin itseni vällyistä ylös ja päätin sääliä itseäni ja toipumisprosessiani maailman parhailla (ja nopeimmilla) ohukaisilla. Jep, vaviskaa juuri dieettinne aloittaneet uudenvuodenlupailijat, tästä riittää kaloreita loppuvuodeksi asti, mutta ah, niin täydellinen nautinto.

Omenaohukaiset vaahterasiirappivoin kera
(kirjasta Brunssi)

~ 3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
reilu desi sokeria
1 tl kanelia
1 muna
2 dl maitoa
2 vihreää omenaa raastettuna (jos luomua, kuorineen päivineen)
voita paistamiseen

50g voita ja 3 rkl vaahterasiirappia

Sekoita jauhot, sokeri ja kaneli kulhossa. Teeppä kuoppa keskelle ja kaada maito ja riko muna kuoppaan. Vispaile vähitellen jauhot munamaitoon sekaisin. Raasta omenat sekaan. Viskaa pannulle voita, nostele ruokalusikalla pannuun lettuja (n. 2 rkl yksi lettu), älä edes yritä tehdä muotovalioita... Paista ekaa puolta kunnes pinnalle tulee kuplia, käännä (n. 30 sekunttia toista puolta). Lettujen ollessa valmiit, sulata voi ja vaahterasiirappi kattilassa, kaada lettujen päälle. Ahmi.

Reseptistä riittää ahmimiseen kolmelle, mutta jos elää kohtuudessa, niin riittää hyvin neljälle. Äläkä kursastele vaahterasiirappivoin kanssa!

Järjestys olla pitää

Kuumeilusta huolimatta sain avitettua projektiani tyhjentämällä keittiönkaapin ruokareseptileikkeistä ja liimailtua valitut reseptikirjaan. Huomasinpa vaan, että tämä projekti ei olekaan vain minun projektini - vai miksi muuten kirjaani ilmestyi lihamurekkeen ohje, josta en ole ikinä itse pitänyt??

Ruoan vuosi 2011

Niin vaihtui jälleen gregoriaaninen kalenterivuotemme ja elämme päivää kaksi tätä vuotta!  Korttelit uhkuu tehtyjä lupauksia, päättäväisyyttä, tsemiä ja uuden elämän aloituksia, lycka till ock så vidare, nyt sitä taas mennään...

Minä ajattelin pyhittää tämän vuoden ruoan vuodeksi, ja tehdä sen mitä muut vain haaveilevat: käydä läpi se kasaantunut reseptikirjojen ja -ohjeiden suma, mikä keittiönkaappiin on kertynyt! Yksikään resepti ei ole sieltä itsekseen tekeytynyt, joten meinaan vähän paneutua asiaan ja pyhittää tänä vuonna useamman aivosolun pähkäilemään gastronomian kiemuroita.

Uusi vuosi vaihtui kaksissa kekkereissä, jossa sain maistella myös uusia makuja mm. kuivattua kengurua ja kampasipukoita, oikeaan suuntaan siis mennään!

... mutta aina on mutta. Olotiloissani herättyäni, alkoi tuntemukset olemaan jotain pahempaa kuin krapula - FLUNSSA! Näin on. Selviydyin juuri ja juuri tekemään aamupalan, jonka jälkeen elinkin viltin ja kaukosäätimen kanssa sillä mitä jaksoin kurkottaa ja mitä Peitsa nokan alle toi. Ei mikään kulinaristinen alku suurelle ja mahtavalle ruoan vuodelle, mutta (<- se pakollinen mutta) täältä minä tulen!!