
Uusi pastakoneeni siis sai jälleen osoittaa taitojaan (olin tehnyt jo aikaisemmin canneloneja), mutta tulipa opittua taas pari läksyä pastanteosta. 1. sääntö: Älä panikoi. Juu, taikina näyttää ettei siitä tuu kuin kasa pastaa (eh, sanaleikkiä), mutta kyllä siitä saa ihan oikeasta pask.. Äh. Saatiin siis aikaan kaaos, kun pastasta ei meinannut tulla pastaa. Syyksi paljastui kenties jääkaappikylmät kananmunat. Ilmeisesti sillä on väliä, että ne on huoneenlämpöisiä. Tämä muistakaamme. Teimme siis nauhapastaa näin: ~4,5 dl durumjauhoja, 1 muna, 4 munankeltuaista, vähän öljyä, vajaa puol desiä vettä (onnistuu siis myös 1rkl vettä, jos kananmunat ois ollu yhteistyökykyisempiä).
Vuoden toisena uutena reseptinä valitsin herra Oliverin reseptin, koska Jamie on vaan maailman paras tyyppi! Mielestäni näin tämän reseptin Jamien telkkaohjelmassa ohi mennen, mutta löytyipä se netistäkin. Ja tietysti tämä on sovellettu resepti, koska mulla on tämä geneettinen vika tehdä asiat vähän sinne päin [tjms]. Tarkan ohjeen löytää täältä.
paketti pekonia
pussi pakasteherneitä
voita ja öljyä
pippuria ja suolaa maltillisesti
n. 100g parmesaniraastetta
2-3 rkl ranskankermaa
x määrä minttua, ois voinut laittaa koko ruukullisen mun mielestä
puristettu sitruuna
Ei muuta ku pekonit kärtsämään pieninä paloina, heti perään herneet. Mausta. Lisää ranskankerma, keitetty pasta ja aivan lopuksi (pois pannulta) parmesaaniraaste, minttu ja sitruuna. Ei mikään laihisruoka, mutta aika mahtava lohduke ja mättö, koska joskus vaan pitää saada enemmän kuin napa sietää. Ja miksi tyytyä yhteen päivään? Heti seuraavana päivänä riipastiin toiset pastat, tosin perinteisellä tomaatti-basilika -makulinjalla, sekä Peitsalla vähän (luomu)jauhelihapullia. Tie miehen sydämeen taitaa olla lihapullat (ja se että ne tarjoillaan nokan alle ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti